Taianomainen yö

Eilinen yövuoro oli jotain uskomatonta. Siinä oli mystiikkaa. Me tarvottiin 2,5km pitkää rantaa edes takaisin bongaillen pesimään tulevia kilppareita. Mounda biitsi. Biitsillä ei ole ketään muuta kuin minä ja mun työpari. Jännittää. Miten me selvitään, jos törmätään sata kiloiseen kilppariin. Säikähdänkö mä. Kiljunko mä. On ihan hiton pimeetä. Kuun valo auttaa meitä kävelemään rantaviivaa pitkin. Silmä ei millään meinaa tottua pimeyteen. Keskittyminen on herpaantumatonta, ettei vaan ensimmäinen kilppari jää huomaamatta.

Kävelyjen välissä tauko sopivan pitkä, jotta saa levätä. Voi makoilla hienolla hiekalla tai erittäin ergonomisella poseidonilla eli meriruoholla kuin pekko aikamiespoika konsanaan. Katsella tähtiä, bongailla useita tähdenlentoja (toivomuksia tehty ylli  kyllin). Kuun laskiessa pystyi näkemään linnunradan. Kaikki tähdet kerääntyi yhteen kasaan ja tuntui kuin olis voinut kosketella niitä. Uskomatonta.

Yöllä pimeässä aistit herkistyvät. Kuun laskiessa pimeys oli käsittämätön. Näki vain metrin eteensä. Täytyi oikein ponnistella näkevänsä jotain. Välillä mieli teki tepposet ja keksi näkevänsä kilppareita. Työparin kanssa tarvitsi varmistella, että näkeekö hänkin sen vai onko se jotain muuta.

Merikin tuntuu saavan yöllä sielun. Aallokkot tuntuvat uhkaavilta. Meren ääni taas kuulostaa hyökkäykseltä. Joku on joskus sanonut, että merellä on paljon salattavaa. Viime yönä mä ymmärsin mitä hän sillä tarkoitti.

Kuvitelka ruohon kaikkeen sekoiluun se odotus mystisestä merten otuksesta. Yöpartiointi on kuin satua.

… ja ei, en ole seonnut. Tai sekoittanut päätäni millään. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s