Kilpparikohtaaminen

Elämäni toisessa yöpartioinnissa mä pääsin kosketuksiin iison merikilpikonnan kanssa. Se oli niin säväyttävä kokemus, että kylmiäväreitä melkein maustoivat kyyneleet. On se vaan niin rauhallinen ja ihmeen vähän pelottava olento. Minä kun säikähdän kaikkea heinäsirkkaa suurempaa. Huiken hetki oli se, kun kilpikonna jatkoi matkaansa merelle ja juuri meren rajassa se pysähtyi ja odotti aaltoa, mikä tulisi hakemaan sen takaisin omaan kotiinsa. Kaunista, kertakaikkiaan kaunista.

Mutta mitä tällaisen töhön ekaan kilpparin pesimiskokemukseen voisi liittyä, kun aika näppärä tyriminen. Meidän tiimiltä oli jäänyt oppimatta eräs pieni seikka kuin se, että kilpparia lähestytään vasta kun se on taatusti laskemassa munia onkaloonsa. Tämä kilppari siis ei sinä yönä päässyt pesimään. Nolompi juttu meille, mutta tämän saa kun laittaa suomalaisia hoitamaan homman, jotka ei eläessään ole ollut missään tekemisisä kilpparien kanssa. Ei mun ura kilpparimuijana hirveeseen nousukiitoon lähtenyt, nyt jo naurattaa 😀

Puolustukseksi täytyy sanoa, että tämä kilppari tuli seuraavan yönä uudestaan mutta oli niin epäonnenkas että koitti pesiä äärettömän huonoon paikkaa. Kilppari oli yksi suurimmista mitä meidän pomo oli koskaan nähnyt. Ja mä pääsin koskemaan sitä! Jeeiijeiiijei!!