Heinäsirkkakuningtar

Tämän reissun jälkeen mä olen taatusti siedättynyt kaikille mahdollisille ötököille. Ei enää Suomen öttimöntiäiset hätkähdytä. Mä olen joutunut kasvokkain niin monen erikoisen ötökän kanssa, että parhaimmustoa on jaettava teidän kanssa.   

Mä en tiedä mikä toi ylempi otus on, mutta suloisuuden puolesta melkonen luomakunnan hykiö.Virallisesti mut on ristitty heinäsirkkakunigattareksi, koska juuri ne tuntuu hakeutuvan massoittain mun lähelle! Mä en tästä kunniasta niin piittaisi, mutta minkä sitä luonnolle voi. Tästä on myös laadukasta leffaa tulossa, just wait for it.   

 Ne sirkat liikkuu öisin.Rapu. Keskellä. Katsetta tattee ehkä vähän tarkentaa.

    
Kilpparin jälkiä. Normaali aamu. Täällä saarella. Tää yksilö oli tehnyt pitkän roadtripin biitsillä kun ei meinannut kunnon pesimispaikkaa löytyä. Lopulta tää raasu oli muninut keskelle posedoniaa. Hänellä oli siis pakottava tarve tehdä munansa johonkin. Me sitten sijoitetaanne munat uudestaan, jotta ne selviäisi. 

Pesä on siis tuossa taammaisessa mylläyskohdassa. Mä olin tänään biitsillä 7-11 ja voin kertoa, että oli kuuma! Tänään on ollut taatusti kuumin päivä koko kesänä. Biitsi on onneksi sen verta rauhallinen tuohon aikaan, että virkistävä välimeren uinti aatamin asussa ei oo paha lainkaan. 😀

     

Laventelia. 
  Aasi. Rentoja otuksia! 😀   Hedelmävarkaissa. Eiku. Tänään Kostas (hotskun isäntä) tarjosi päärynöitä ja persikkaa omasta puusta. Mä jaksan iloita noista oman puutarhan tuotteista.
 Kanootilla töistä kotiin kilpparityöpäivän jälkeen. Normi. Oli melkosta aallokkoa. Tokakertalaista vähän jännitti. Oikeastaan jopas sillä lailla ettei ihan kauheasti kerennyt maisemia katsoa. Turistit oli kuulemma jännityksellä katsonut mun lähtöä rannalta aaltojen tyrskeeseen. Mä näytin niille mistä kilpparimuija on tehty ;D

Advertisement

Muutoksia muutoksia

Viimeinen viikko on ollut täällä vähän surullista aikaa. Tyypit, jotka tuli tänne kahdeksi kuukaudeksi, lähti ripotellen pois täältä Katelioksesta. Lähteminen on kivaa, mutta silloin kun sä olet se jäävä osapuoli ja se, joka elää siinä lähtemisen tunnelmassa, on se pirun rankkaa. About viikon on ollut haikeeta ja alakuloista. Meistä kahdeksasta suomalaisesta on jäljellä kolme, joten porukkaa tuntuu todella pieneltä. Onneksi (jos näin voi sanoa) viimeinenkin lähtijä lähti eilen, joten päästään keskittymään aivan normi arkeen. Ja meitä, kun on enää niin vähän jäljellä, tietää se normaalia enemmän töitä. Nyt tänä kuukautena ne kilpparit tykittää pesiä tuplasti viime kuukauteen  verrattuna, joten me saadaan olla kiireisiä niiden kanssa. Viime öinä on ollut jälkiä lähemmäksi kymmentä.

Töissä mä olen viikon hengaillut ympäristökeskuksella, koska satutin ensin selkäni ja sitten viikon levon jälkeen töissä muljahti sitten nilkka. Tästä eteenpäin mä teenkin vain päivävuoroja kun näköjään yöllä olentapaturmille altis. Mutta hyvä näin, mä tykkään rupatella ihmisten kanssa ja katsella turistien meininkiä. Kiva kehitellä ihmisille tarinoita 😀

Mä pääsin turistitutustumisen kautta kokeilemaan kajakointia ja rakastuin lajiin perinpohjasesti. Faija saat ehkä ostaa mulle sellaisen 😉 Siitä tulee mun uusi harrastus!  

 Tällainen täällä on aina täysikuun jälkeen. Ja kuva ei ole minun ottama.

   Meillä on myös maakilpkonnia. Tavattiin yhdet apteekkarit, jotka kasvattaa näitä suojellakseen lajin säilymistä. Albaanialaiset kuulemma tykkää liiaksi tehdä murkinaa näistä. Tämä yksilö oli ravintolan terraariossa, en tykkää.
 Katelioksessa seikkailua.

  
Roadtrip! 

 tollasia möhkäleitä me koitetaan kovasti yöllä nähdä 😀 ei ole mun kuvaama. Mä olen näiden kanssa ollut erittäin epäonnekas!

Arkikuvapäivitys

   

Töissä Environmental centerillä. Selfieitä kilpparin kanssa, kun turistit vähän vähissä.

  

Info-pisteellä jakamassa tietoa caretoista sekä Natura 2000 biitsistä. Hauskaa hommaa, saa yrittää olla lahjakas myös esim. Italian kielellä.

  

Perinteinen Kreilan souvlaki! Herkullista! Siinä on kaikkea mitä muija voi toivoa: lihaa, ranuja ja tzatsikia. Nam!

  

Kävin taannoin Lixourilla ja ne siellä merkkaa näitä pesiä. Se on siis eri porukka, joka siellä puuhailee. Meidän pomo on niitä kritisoinut ekoturismista ja luotettavan tahon mukaan ne oikestai vähän tuunailee jotain sinne päin kilpikonnien hyväksi. Nyt alkaa olla suurena trendinä lähteä vapaa-ehtoiseksi luonnonsuojelutyöhön. Mutta monessa rojektissa ei sitten oikesti tehdäkään sitä mitä on luvattu. Porukka vielä maksaa hulluja summia siitä. 

 

Mä rakastan frappea! Työpäivän lomassa on kiva pysähtyä ottamaan hiukopalaa. Ja kuvassa todiste, että finnmatkat on joskus tänne lennellyt. 😉 

  

Näissä maisemissa työnteko jokseenkin tuntuu erilaiselta.  

Superfoodia eli muraa. Herkullista. Ja toi punainen on joku luumuntapainen. Herkkua! Mä tein siitä jopa hilloa! Mahtava hotskun piha meillä! Mä olen päässyt elementtiini näiden ihanien hedelmien kanssa.  

Kissanpennuista ei koskaan voi olla liikaa kuvia! 😍

Syvällisiä aatteita kilppareiden lomassa

Kalispera Suomi! 

Kilpparimuijan elämä on ollut hyvin kilppari vähäistä viime aikoina. Yövuoroissa ei ole mun kohdalla tapahtunut mitään muuta kuin false crawleja eli kilpparin jälkiä ilman pesää. Muiden yössä on toki pitönyt kiireitä, yhtenäkin yönä oli ollut kahdeksan kilpparia kyläilemässä joista kolme oli tehnyt pesän. Mä puolestani pääsin siirtämään yhden pesän kun kilppari oli tehnyt pesän liian lähelle merta. Joskus ne saattaa tehdä niin, jos esim. Niillä on hirveä kiire tai jos rannassa on liian suuri nousu, mikä väsyttää ne jo liiaksi. 

Se pesän siirtäminen oli kyllä mielenkiintoista. Me etsittiin ja kaivettiin auki oikea pesä. Sen jälkeen kaivettiin uusi pesä ja ladattiin kaikki n. 80 munaa sinne. Ne kilpparin munat on sellasia pehmeitä pingis pallon kokoisia. Ja me muutettiin niiden sukupuolta vaihtamalla sisimmät ulkopuolelle ja toisin päin. Kilppareiden sukupuoli määrittyy niiden lämpötilasta eli chicks are hot ja guys are cool. Nyt mä menen ensi yöksi taas tarpomaan rantaa ja mä toivon todellakin kilppareita!! 

Kilpparimuijan elämään on myös kuulunut reissaamista ympäri saarta, mä kövin valloittamassa saarelta Lixourin kylän. Kiva pikku kylä. Se oli sellainen laatu-aikaa itselle reissu ja olikin kiva reissata itekseen. Seuraavaksi suunnattiinkin roadtripille saaren toiselle puolelle liftaten. Sinne mun sydän jäikin siellä oli niin ihanan vihreetä ja raikasta. Mä ihmettelen vaan miten vuorten pohjois puolella voikin olla niin erilaista kuin täällä. Ja tämä ei ole edes suuri saari. Sami-kylä oli niin söpö!!!

    

 Viime päivät mä olen myös paljon miettinyt sitä, että mitä tää kokemus mulle antaa. Tää ei pelkästään ole työtä ja kilppareita. Ei tää oikeastaan ole kreikkalaista kulttuuriakaan. Vaan mulle tää on paluuta kaupunkilaistumisesta ihan tavalliseen maalaiseen elämään.  Peset pyykit käsin. Seuraat kuinka nää ihmiset täällä väsää kaiken itse. Kasvattaa puutarhassaan sellaisia hedelmiä, joita ite oon nähny vaan kaupassa. Syöt manteleita suoraan puusta, väsäilet hilloa hotsku isännän hedelmistä. Syöt tuoretta viikunaa suoraan puusta. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta näissä hetkissä sitä itse pysähtyy pohtimaan oman Suomen elämän suhdetta tähän hetkeen. Mä olen elänyt aika pitkään sellaisessa kulutuskuplassa. 

Toi on varmaan aika sekavaa luettavaa, mutta se on itsellekin vaikea pukea sanoiksi. Ehkä sen voi kiteyttää siihen, että mä olen löytänyt sisältäni sen piilossa olleen pienen Tarinmaalaisen maalaistytön. 

Taidot käyttöön

Viime yönä se sitten tapahtui. Mä näin kilpikonnan pesinnän kaikkinensa! Mahtavuutta. Siinä eläimessä on niin suurta mystiikkaa, että mä en voi toistaa sitä tarpeeksi. 

Eilen mä siis jouduin tai pääsin ylläriyövuoroon. Ja onneksi pääsin, koska pääsin todistamaan tuollaista kauneutta. Eli me mun työparin kanssa nähtiin vähän kolmen jälkeen jäljet biitsillä. Me oltiin kummatkin aivan heti varmoja, että nyt meillä on kilppari, joka on tuolla ylhäällä ja joka toivottavasti on tekemässä pesää. Mun työpari oli johtamassa tätä kävelyä ja hän lähti hiljaa ryömien lähestymään kilpparia. Hän antoi mulla taskarilla merkin, että hän pesii. Mä kävin noutamassa meidän työvälineet ja lähdin ryömimään kissan tavoin kohti kilpparia. Mulla oli mukana sellanen metrinen kaliiberi ja reppu. Niitä hiljaa roudatessa mä kerkesin ajattelemaan, että nyt ei oikeestaan ole mitään hajua, että mitä teen mutta mennään nyt kun alotettiin. Mä pääsin kuin pääsinkin kaikkien niiden tavaroiden kanssa sen kilpparin luo aivan hiiren hiljaa. Sillä välin työpari oli kaivanut aukon, jotta me pystyttiin laskemaan kuinka monta munaa hän tekee sinne eggchamberiin. Tämä kilppari oli siinä niin rauhaksiin. Hän oli upeaa katsottavaa. Siinä me sitten oltiin, uhanalainen merikilppari, kirkas tähtitaivas, välimeri ja me tunkelijat. Oli todella etuoikeutettu olo olla siinä, ihailla hänen toimiaan ja kuunnella sitä puuhastelua. 

Mä en olisi uskonut, että niillä räpylöillä saa aikaiseksi kauhean tarkkaa työtä mutta kyllä vain saa. Hän oli rakentanut täysin pyöreän eggchamberin ja tasan tarkkaan täysin mitoitetuna sille määrälle munia, mitä juurin hän aikoo munia. Ja sen täyttäminen oli toinen ihmeellisyys. Niin tarkasti hän alkoi sitä täyttää takaräpylöillä ja tamppaamaan, jotta siitä tulisi mahdollisimman tiivis. Hän myös lopulta tekee camouflagin eli peittä ja piilottaa pesän. Siinä touhussa kestija sai varoa silmiä, hän heitteli hiekkaa kuin viimeistää päivää aina tovin syvää hengähtäen. Lopulta hän suuntaai rauhaksiin huomiosta nauttien takaisin meren syvyyksiin. Ja jätti meidän van pölmistyneenä ihmettelemään koko touhun hullunkurisuutta ja kauneutta. 

ja tuo tapaus ei ollut se johon viime yönä törmäsin. Mä unohdin kamerani aivan johonkin muualle kuin sinne missä sen piti olla. Seuraavalla kerralla mä kuvaan koko tapahtuman!  

K1445

Mun elämä alkoi täällä Kreikassa kuukausi sitten niin, että medän pomo piti hirveätä älämölöä kilppareiden saapumisesta. Todellisuudessa niiden pesintä alkaa vasta nytten pikku hiljaa. Hössötystä kerrassaan. Meneeköhän tämä myös niin kultuurille ominaisiin piirteisiin?  Mulla on vähän sellainen fiilis että tänä vuonna ei edes tule ihan hirveästi pesiä, tai ainakaan ei ennätyksiä rikota. Musta on tullut kilpikonna kuisjaaja 😉

Joka tapauksessa, mä pääsin toissa yönä taas tosi toimiin, kun kilppari oli päättänyt tulla pesimään. Harmi vaan, että tämä caretta caretta valitsi paikakseen niin kivikkoisen paikan, ettei sinne mitään munia voinut laskea. Me tultiin juuri paikalle kun se oli todennut tämän ja hän päätti lähteä kohti merta. Tällä kertaa me saatiin sellainen 59cmx70cm kilppari käännettyä ja kun hänellä ei ollut mitään merkkiä niin mä pääsin merkkaamaan sellaisella tongin tapaisella välineellä. Oli helvetin jännittävää touhua. Ikinä tehnytkään mitään sellasta ja toka kerta kun edes koskee kilpikonnaan. Mutta mun eka tägäys meni erittäin hyvin ja nyt meressä seikkailee yksilö K1445, joka on kilpparimuijan esikoinen. Cool! Tää tapaus oli siihen ekaa jytkyyn verrattuna virkeempi ja nopeempi. Meinasin saada jopa pataani sen räpylästä kun hän ei oikein tykännyt olla selällään. Täytyy mainita se asia, että kilpikonnan kääntäminen ei ole haitaksi sille eläimelle mitenkään, vaikka se kuulostaakin hurjalta.

Nyt mä vahvasti harkitsen yövuorojen lisäämistä, koska noiden kilpparidaamien toiminta on niin mahtavan salamyhkäistä ja taitavaa. Ja toki mä haluan päästä käyttämään mun uusia taitoja aivan käytännössä! 

Kuvapäivitys

   

Kreikkalainen illallinen. Oli hyvää, namskis.   

Xxxl-drinkit skalassa. Hieno ilta kera tiimiläsiten. Ja tutustuminen suomifani theoon, jonka myötä Skalasta löytyi lemppari ravintola. Mi abeli, parhautta.

Välillä sitä tarttee miettiä työntarkoitusta. Kasaa kiviä käsin ja pelasta kilpparit. Edelleen jätän kivet siihen kunnan äijille hoidettavaksi.

     

Mä luulin löytäneeni yhden maailman parhaimmista asioista, mutta ei. Se maistu ihan normaalilta suklaakiisseliltä. Se oliskin ollut aivan liian överiä ollakseen totta.

  

Mä hullaannun tällaisista ihanista tuorekaupoista.  

Onnea on uudet ystävät ❤️  

Ja kauniit maisemat.   

Frappe on mun lempparijuoma. Hipserit lanseeratkaa tää jo suomeen. 

Taukoa on mahtava pitää biitsillä, etenkin kun auringolta suojaa tällainen puu!

Kilpparielämää

Tämä meidän ensimmäinen kilppari on koittanut epäonnekkaasti viikon päivät täällä Katelioksen biitseillä. Tämä mysteerinen otus on vaan valinnut väärät biitsit. Onneksi se nyt viimein onnistui toiminnassaan. Meillä oli siis ensimmäinen pesä viime yönä, harmikseni mä en päässyt sitä kilpikonnaa seuraamaan, mutta mä pääsin piilottaan pesän. Kivaa sekin oli, etenkin kun pääsi harjaannuttamaan opittua ihan oikeasti. Opetin myös meidän tulokkaan tähän taitoon! Hän oli yksi helpoimmista opetettavista, jota mulla on koskaan ollut. Kiva ranskalainen!   

  

Eka pesä. Massiiviset jäljet.

Meidän pomokin oli hirmu iloinen, kun vihdoin saatiin ensimmäinen pesä ja etenkin, kun se oli tältä kuuluisalta nro 1447 kilpparilta. Meidän pomo on 61v daami ja hän oli ensimmäiseksi kertonut tästä pesästä 93v äidilleen. 😀  itse olisin varmaan tehnyt aivan samoin! Joka tapauksessa, toivottavasti nyt alkaisi kilpparikausi että pääsis oikeasti näkemään niitä! Muuten mun vastuulle laitetaan meidän ympäristökeskuksen hoitaminen ja turismipuolen kehittäminen. Välillä nuo turistit saattaa olla aika apinoita mitä tulee suhteessa kilpikonniin ja niiden raihotettuun pesimiseen.

Valtakunnassa muuten kaikki mainiosti. Meidän suomiryhmä alkaa tällä haavaa olla kasassa kahdeksalla ihmisellä. Mahtava meno ja huikeita tyyppejä. Työtaakkaakin on meiltävään kevennetty, kun porukka alkoi väsymään. Nyt alkaa tämä tahti tuntumaan sellaiselta kuin sen pitää olla.   

  

Katelios madness. Dyynit vaikyttaa ihmiseen. 

Kilpparikohtaaminen

Elämäni toisessa yöpartioinnissa mä pääsin kosketuksiin iison merikilpikonnan kanssa. Se oli niin säväyttävä kokemus, että kylmiäväreitä melkein maustoivat kyyneleet. On se vaan niin rauhallinen ja ihmeen vähän pelottava olento. Minä kun säikähdän kaikkea heinäsirkkaa suurempaa. Huiken hetki oli se, kun kilpikonna jatkoi matkaansa merelle ja juuri meren rajassa se pysähtyi ja odotti aaltoa, mikä tulisi hakemaan sen takaisin omaan kotiinsa. Kaunista, kertakaikkiaan kaunista. 

Mutta mitä tällaisen töhön ekaan kilpparin pesimiskokemukseen voisi liittyä, kun aika näppärä tyriminen. Meidän tiimiltä oli jäänyt oppimatta eräs pieni seikka kuin se, että kilpparia lähestytään vasta kun se on taatusti laskemassa munia onkaloonsa. Tämä kilppari siis ei sinä yönä päässyt pesimään. Nolompi juttu meille, mutta tämän saa kun laittaa suomalaisia hoitamaan homman, jotka ei eläessään ole ollut missään tekemisisä kilpparien kanssa. Ei mun ura kilpparimuijana hirveeseen nousukiitoon lähtenyt, nyt jo naurattaa 😀 

Puolustukseksi täytyy sanoa, että tämä kilppari tuli seuraavan yönä uudestaan mutta oli niin epäonnenkas että koitti pesiä äärettömän huonoon paikkaa. Kilppari oli yksi suurimmista mitä meidän pomo oli koskaan nähnyt. Ja mä pääsin koskemaan sitä! Jeeiijeiiijei!!

   

Mä, tzatziki ja tulevat pläänit 

  

Super foodia meidän takapihalta. Täytyy myöntää, että se joka on tuota ekan kerran maistanut, on ollut pirun rohkea tai hemmetin nälkäinen.

    Vapaa-ilta. Tunnelmallinen vapaa-ehtoisten illallinen. Nuudelit ❤️ 

Taianomainen yö

Eilinen yövuoro oli jotain uskomatonta. Siinä oli mystiikkaa. Me tarvottiin 2,5km pitkää rantaa edes takaisin bongaillen pesimään tulevia kilppareita. Mounda biitsi. Biitsillä ei ole ketään muuta kuin minä ja mun työpari. Jännittää. Miten me selvitään, jos törmätään sata kiloiseen kilppariin. Säikähdänkö mä. Kiljunko mä. On ihan hiton pimeetä. Kuun valo auttaa meitä kävelemään rantaviivaa pitkin. Silmä ei millään meinaa tottua pimeyteen. Keskittyminen on herpaantumatonta, ettei vaan ensimmäinen kilppari jää huomaamatta.

Kävelyjen välissä tauko sopivan pitkä, jotta saa levätä. Voi makoilla hienolla hiekalla tai erittäin ergonomisella poseidonilla eli meriruoholla kuin pekko aikamiespoika konsanaan. Katsella tähtiä, bongailla useita tähdenlentoja (toivomuksia tehty ylli  kyllin). Kuun laskiessa pystyi näkemään linnunradan. Kaikki tähdet kerääntyi yhteen kasaan ja tuntui kuin olis voinut kosketella niitä. Uskomatonta.

Yöllä pimeässä aistit herkistyvät. Kuun laskiessa pimeys oli käsittämätön. Näki vain metrin eteensä. Täytyi oikein ponnistella näkevänsä jotain. Välillä mieli teki tepposet ja keksi näkevänsä kilppareita. Työparin kanssa tarvitsi varmistella, että näkeekö hänkin sen vai onko se jotain muuta.

Merikin tuntuu saavan yöllä sielun. Aallokkot tuntuvat uhkaavilta. Meren ääni taas kuulostaa hyökkäykseltä. Joku on joskus sanonut, että merellä on paljon salattavaa. Viime yönä mä ymmärsin mitä hän sillä tarkoitti.

Kuvitelka ruohon kaikkeen sekoiluun se odotus mystisestä merten otuksesta. Yöpartiointi on kuin satua.

… ja ei, en ole seonnut. Tai sekoittanut päätäni millään. 😉