Muutoksia muutoksia

Viimeinen viikko on ollut täällä vähän surullista aikaa. Tyypit, jotka tuli tänne kahdeksi kuukaudeksi, lähti ripotellen pois täältä Katelioksesta. Lähteminen on kivaa, mutta silloin kun sä olet se jäävä osapuoli ja se, joka elää siinä lähtemisen tunnelmassa, on se pirun rankkaa. About viikon on ollut haikeeta ja alakuloista. Meistä kahdeksasta suomalaisesta on jäljellä kolme, joten porukkaa tuntuu todella pieneltä. Onneksi (jos näin voi sanoa) viimeinenkin lähtijä lähti eilen, joten päästään keskittymään aivan normi arkeen. Ja meitä, kun on enää niin vähän jäljellä, tietää se normaalia enemmän töitä. Nyt tänä kuukautena ne kilpparit tykittää pesiä tuplasti viime kuukauteen  verrattuna, joten me saadaan olla kiireisiä niiden kanssa. Viime öinä on ollut jälkiä lähemmäksi kymmentä.

Töissä mä olen viikon hengaillut ympäristökeskuksella, koska satutin ensin selkäni ja sitten viikon levon jälkeen töissä muljahti sitten nilkka. Tästä eteenpäin mä teenkin vain päivävuoroja kun näköjään yöllä olentapaturmille altis. Mutta hyvä näin, mä tykkään rupatella ihmisten kanssa ja katsella turistien meininkiä. Kiva kehitellä ihmisille tarinoita 😀

Mä pääsin turistitutustumisen kautta kokeilemaan kajakointia ja rakastuin lajiin perinpohjasesti. Faija saat ehkä ostaa mulle sellaisen 😉 Siitä tulee mun uusi harrastus!  

 Tällainen täällä on aina täysikuun jälkeen. Ja kuva ei ole minun ottama.

   Meillä on myös maakilpkonnia. Tavattiin yhdet apteekkarit, jotka kasvattaa näitä suojellakseen lajin säilymistä. Albaanialaiset kuulemma tykkää liiaksi tehdä murkinaa näistä. Tämä yksilö oli ravintolan terraariossa, en tykkää.
 Katelioksessa seikkailua.

  
Roadtrip! 

 tollasia möhkäleitä me koitetaan kovasti yöllä nähdä 😀 ei ole mun kuvaama. Mä olen näiden kanssa ollut erittäin epäonnekas!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s